Loistava idea jolla tehdä miljoonia, ja päästä ryysyistä rikkauksiin, mutta mistä rahoitusta uudelle yritykselle?
Mikä ihmeen starttiraha?
Starttiraha on harkinnanvarainen avustus, joka on tarkoitettu työttömälle työnhakijalle, jolle yritystoiminnan aloittaminen on varteenotettava vaihtoehto työllistyä. Starttirahaa voivat hakea myös opiskelijat sekä palkkatyössä olevat, jotka aikovat siirtyä yksityisyrittäjiksi. Starttirahalla turvataan korkeintaan 18 kuukauden ajan toimeentulo, jotta yritystoiminta saadaan käynnistettyä ja vakiinnutettua.
Tukea saadaan kahdessa osassa, ensin yhdeksän kuukautta, jonka jälkeen tarkistetaan onko yrityksen toiminta käynnistynyt Mikäli toiminta on käynnistynyt, voi starttirahaa saada vielä seuraavat yhdeksän kuukautta lisää, mutta tällöin yritystoiminnan tulee olla myös muita henkilöitä työllistävä Starttirahan saamiselle edellytetään yrittäjäkurssin käymistä, joko ennen starttirahan hakemista tai sen aikana.
Paljonko starttirahaa on mahdollista saada?
Starttiraha muodostetaan kahdesta osasta, perustuesta joka on kuluvana vuona 2010 25,63 euroa päivä sekä lisätuesta, jonka määrä saa olla maksimissaan 60% perustuen määrästä. Kuukausittain maksettava tuen määrä on siis noin 716 euroa kuukaudessa ensimmäisen 9 kuukauden aikana. Toiselta 9-kuukautiskaudelta maksetaan tukea keskimäärin 527 euroa kuukaudessa.
Näin haet starttirahaa
Yritystoiminnan ei tule olla aloitettu ennen starttirahan hakemista. Hakijan elämäntilanteen sekä liikeidean tulee olla sellainen, ettei sitä pystyisi aloittaa ilman starttirahaa. Yritystoiminta tulee käynnistää kolmen kuukauden sisällä hakemuksen hyväksymisestä. Kannattaa tarkkaan miettiä, minkä alan yrittäjäksi haluaa, sillä Työ- ja elinkeinoministeriö kartoittaa, mikä on alan kilpailutilanne kyseissä kunnassa ja kuinka tarpeellista tämä yritystoiminta on kunnalle, ja ettei starttiraha vääristä jo kyseisellä alalla olevien yritysten keskinäistä kilpailua.
Yrityksen idean tulee olla realistinen ja toteuttamiskelpoinen, ja sillä tulee olla potentiaalia kasvaa yritystoiminnaksi, joka työllistää hakijan. Mikäli hakija saa muualta valtionapua palkkaukseen, ei hänellä ole mahdollisuutta saada starttirahaa.
Mitä starttirahahakemukseen tulee liittää?
Starttirahahakemus tulee toimittaa Työ- ja elinkeinotoimistoon, johon liitteeksi vaaditaan todistus maksetuista veroista, todiste ensimmäisten 2-3 kuukauden alkupääomasta ja suunnitelmat liiketoiminnasta sekä rahoituksesta.
Voinko hakea myöhemmin muita tukia?
Kyllä voit, vaikka et olisikaan maanviljelijä.