Töihin ulkomaille

Moni meistä haluaisi tehdä elämässään kunnon irtioton ja muuttaa ulkomaille. Vaikka useimmille riittääkin kerran tai kaksi vuodessa viikon verran Las Palmasin palmujen alla, on yhä useampi miettinyt oman osaamisensa hyödyntämistä muualla kuin Suomessa. Syyt ovat moninaiset. Yksi kaipaa vaihtelua umpitylsään arkeen, toinen haluaa muuttaa matalamman verotuksen maahan ja kolmas karkaa auringon lämpöön puoli vuotta kestävää pimeyttä. Oli syysi mikä tahansa, tässä muutamia vinkkejä kun aiot lähteä työskentelemään ulkomaille.

Ulkomaille muuttaminen riippuu ennenkaikkea kahdesta seikasta; onko sinulla jo työpaikka ulkomaille ja aiotko muuttaa Eurooppaan vai kaukomaille. Töiden etsiminen muusta maasta Suomesta käsin voi olla vaikeaa ja lähtö kohdemaahan ilman varmuutta työpaikasta vaatii melkoisesti rohkeutta ja varoja elättää itsensä ensimmäiset kuukaudet, jolloin töitä paikanpäällä etsii. Mikäli suomalainen yritys lähettää sinut ulkomaille komennukselle, jää asioita hoidettavaksi huomattavasti vähemmän sillä yritys todennäköisesti hankkii myös asunnon, tarvittavat työluvat sekä auttaa etsimään lapsille päivähoitopaikan ja mahdollisesti jopa puolisolle töitä.
Merkitystä on myös sillä, minne muuttaa. Euroopan sisällä työskentely on helppoa, sillä byrokratiaa ei käytännössä ole. Voit suomalaisella verokortilla työskennellä pääsääntöisesti missä päin Euroopan unionia tahansa (sekä Sveitsissä, Islannissa sekä muutamissa mikrovaltioissa) ilman työlupia sekä asettautua asumaan kuinka pitkäksi aikaa tahansa. Sen sijaan Euroopan ulkopuolelle muutettaessa kohdemaan viranomaiset ovat varsin tarkkoja ulkomaisesta työvoimasta. Etenkin Aasiassa viranomaiset pelkäävät ulkomaisen työvoiman vievän paikkoja paikallisilta. Byrokratiaa, odottelua ja epävarmuutta onkin luvassa riesaksi asti mikäli mielit kaukomaille töihin.

Lähtö ulkomaankomennukselle

Yhä useampi suomalaisyritys lähettää kotimaista henkilökuntaansa ulkomaankomennukselle. Onkin tavallista että erityisesti it-alan-, saha- sekä öljy-yrityksissä ulkomaankomennukselle haetaan säännöllisesti vahvoja osaajia. Osa työnantajista hakee haastatteluiden avulla uusia työntekijöitä töihin ulkomaille ja osa rekrytoi vanhoja työntekijöitä lähtemään.

Komennukselle lähtijät ovat usein hieman vanhempia työntekijöitä, sillä ulkomaille lähtijöistä 75% on perheellisiä. Monessa perheessä tämä aiheuttaakin ongelmia. Muuttaako koko perhe vai pelkästään puoliso? Ulkomaille lähteävän puolison yritys usein auttaa parhaansa mukaan myös työntekijän puolisoa uuden työn etsimisessä mutta tavallisimmin kyseessä on varsin mustavalkoinen valinta ryhtyä kotiäidiksi/isäksi. Usein toinen joutuukin jättämään oman urakehityksensä seuratessaan puolisoa ulkomaille.

Ulkomaankomennukselle lähdön vaikein puoli onkin löytää puolisolle töitä kohdemaasta. Koska vieläkin valtaosa komennukselle lähtijöistä on miehiä, seuraavat vaimo ja lapset yleisimmin mukana. Tämä koetaan helpommaksi kuin jatkuva erilläänolo ja etäisään sopeutuminen. Vaikka töiden löytäminen ulkomailta on mahdollista, jäävät useimmat vaimot ulkomailla kotiäideiksi. Useat komennukselle lähteneen puolisot ovat sanoneet vuoden tai kahden kotiäiteyden olleen virkistävä kokemus joka on lujittanut vanhempien ja lasten suhdetta. Tätä kannattaakin harkita, mutta omasta urakehityksestä tulisi silti pyrkiä huolehtimaan.

Lasten kasvattaminen ulkomailla harvoin tuottaa ongelmia. Yritys hoitaa lasten kouluasiat ja usein lapset käyvätkin koulua kansainvälisissä oppilaitoksissa. Vaikein vaihe lapsilla onkin jättää kaverit ja tuttu ympäristö taakseen Suomesta lähdettäessä ja toisaalta jättää kohdemaan kaverit palattaessa Suomeen.

Töiden etsiminen ulkomailta

Kuten edellä mainittua, helpoin tapa päästä ulkomaille töihin on kysyä nykyiseltä työnantajalta mahdollisista ulkomaankomennuksista. Mikäli tämä ei ole mahdollista, voi avoimia työpaikkoja yrittää etsiä internetistä. Työ- ja elinkeinoministeriön Mol.fi sivustolta löytyy aina silloin tällöin ulkomaisia työpaikkailmoituksia. Nämä paikat ovat kuitenkin kovasti kilpailtuja joten työhakemukseen sekä ansioluettoloon täytyy kiinnittää erityistä huomiota.

Töitä voi myös etsiä ulkomaalaisten rekrytointitoimistojen kautta, jotka järjestävät Suomessa rekrytilaisuuksia. Suomalaisten on mahdollista lähteä kesätöihin esimerkiksi Pariisin Disneylandiin ja rohkeimmat ovat löytäneet itsensä Karibian risteilylaivoilta ravintolatyötä tekemässä.

Töiden saaminen ulkomailta vaikeutuu iän myötä. Nuorten on helppo lähteä tekemään kesätöitä ulkomaille. Lisäksi Australia ja Uusi-Seelanti tarjoavat suomalaisille mahdollisuuden hankkia Working Holiday – viisumin joka oikeuttaa vuoden työntekoon ja lomailuun. Nuoret voivat hakea töitä Pohjoismaista myös Nordjobb – palvelun kautta.
Yksi parhaista paikoista selata Euroopan työpaikkoja on EURES-palvelu, jonka kautta eurooppalaiset työnantajat ja työnhakijat kohtaavat.

Oli koulutustaustasi mikä tahansa, vaaditaan työntekijältä sujuvaa paikkallisen kielen osaamista. Ilman hyvää suullista ja kirjallista paikalliskielen osaamista töitä ei käytännössä saa.
Ota myös selvää maan työllisyystilanteesta etukäteen. Muuttamista kannattaakin lykätä, mikäli maassa valitsee suuri työttömyys.

Työskenteleminen Euroopassa

Euroopassa työskenteleminen on helppoa, sillä suomalainen ei tarvitse työviisumeita ja oleskelulupia. Kuka tahansa voikin muuttaa milloin vain johohkin Euroopan unionin maista, hakea töitä ja vuokrata asunnon. Ainoaksi esteeksi voi muodostua kielimuuri, sillä kuten muuallakin, paikalliskielen hyvää osaamista vaaditaan. Kuitenkin kiitos vapaan liikkuvuuden, on täysin mahdollista löytää vaikkapa Berliinistä töitä, joissa auttavan saksankielen taito riittää.

Työskenteleminen Euroopan ulkopuolella

Kun lähdet kauemmas työskentelemään, kohtaat suurella todennäköisyydellä byrokratian muurin ja joudut odottelemaan matkalla lähtöä pitkään. Ilman työpaikkaa ei kaukomaihin kannata lähteä, sillä työlupien hakeminen ei usein ole mahdollista silloin kun olet saapunut kohdemaahan vaikka saisitkin töitä esimerkiksi baarista. Ilman lupia työskentelystä rangaistaan ankarasti, maasta riippuen tuomio voi olla vankeudesta ja/tai sakoista usean vuoden maahantulokieltoon ja välittömään karkoitukseen.
Työluvan saaminen voi olla hyvin vaikeaa, vaikka työpaikka olisi tiedossa ja työnantaja olisi kirjoittanut suosituskirjeet. Lupa-asiat vaihtelevat maakohtaisesti ja yhteydessä tulee olla kohdemaan suurlähetystöön. Suomen viranomaiset eivät pysty auttamaan muiden maiden lupa-asioissa.

Tiesitkö että:
– Useat työt eivät nykyään vaadi enää fyysistä läsnäoloa. Kiitos netin, monet graafikot, muusikot ja it-alan ammattilaiset työskentelevät verkon välityksellä suomalaiselle yritykselle ulkomailta käsin. Internetin hyödyntäminen on etu sekä työntekijälle että työnantajalle ja pelkästään netissä tehtävän työn määrä kasvaa jatkuvasti. Kouluttaudu näille aloille mikäli haluat tehdä työt Suomeen, mutta et työskennellä Suomessa.

-Kiinnostaako työskentely Euroopan ulkopuolella ilman työviisumia? Kiitos Euroopan talousalueen työviisumivapauden, voit myös työskennellä Etelä-Amerikassa Brasilian vieressä sijaitsevassa Ranskan Guayanassa ilman viisumia sillä alue kuuluu osana Ranskan departmenttia Euroopan unioniin. Voit siis työskennellä suomalaisella verokortilla Etelä-Amerikassa ja matkustaa sinne jopa ilman passia! Töiden löytäminen Guayanasta voi tosin olla kiven alla.

Aloita keskustelu!

Kerro kokemuksia tai kommentoi