Onko plastiikkakirugia taloudellisesti hyvä sijoitus?

Voiko plastiikkakirurgian avulla nostaa omaa palkkatasoa ja hankkia menestystä työelämässä? Omaraha.orgin tutkimuksen mukaan asia näyttäisi olevan juuri näin. Lue artikkeli kokonaisuudessaan ja katso miten voisit itse hyötyä kauneusleikkauksista!

Suomessa tehdään lähes 10 000 plastiikkakirugista operaatiota vuodessa. Ala kasvaa jatkuvasti ja plastiikkakirurgian avulla ovat rikastuneet jo ainakin plastiikkakirurgit itse. Yhdysvalloissa ollaan tässäkin asiassa jo huomattavasti edellä Suomea. Siellä plastiikkakirurgisia toimenpiteitä tehdään vuodessa lähes kymmenen miljoonaa. Leikkausten määrä on kasvanut osittain sen vuoksi, että niiden hinnat ovat halventuneet, mutta osittain myös sen vuoksi, että ihmiset kokevat yhä enemmän ulkonäköpaineita myös työelämässä.

Ulkonäkö merkitsee työelämässä

On ollut jo pitkään tiedossa, että pitkät miehet pärjäävät työelämässä paremmin ja saavat enemmän palkkaa. Myös terveelliset elintavat näkyvät yleensä ulospäin ja antavat lisäpisteitä työhaastattelussa. Palkkaisitko mielummin haukottelevan ja unisen oloisen työnhakijan vai intoa ja reippautta puhkuvan hakijan? Niinpä. Tämän vuoksi työttömäksi jääville suositellaan liikuntaharrastuksen aloittamista. Se oikeasti parantaa työnsaannin mahdollisuuksia.

Ulkonäkö näyttelee työelämässä miehillä suurempaa roolia kuin naisilla. Tilanne on taas päinvastainen ns. pariutumismarkkinoilla, joissa naisten ulkonäkö merkitsee enemmän kuin miesten. Professori Daniel S. Hamarmesh on tutkinut asiaa ja jopa väläytellyt lakia rumien ihmisten suojelemiseksi. Voidaan siis kohtuullisen yksimielisesti todeta, että ulkonäöllä on suuri merkitys siihen miten hyvin työelämässä menestyy.

Mitä kauneusleikkauksia tulisi ottaa?

Miehille eniten apua olisi pituuden lisäämisestä, joten jalkoihin olisi hyvä saada muutama sentti lisää. Tällainen leikkaus oli aikasemmin mahdollista toteuttaa ja varsinkin Kiinassa se saavutti suuren suosion, kunnes viranomaiset kielsivät toimenpiteen.

Kauneusleikkauksilla tulisi hakea mahdollisimman symmetrisia piirteitä, sillä sellaiset koetaan yleensä kaikkein viehättävimmiksi.

Yleisesti suosituimpia kauneuskirurgisia toimenpiteitä ovat:

  • Botox-hoidot
  • Karvojen poisto laserilla
  • Rintojen suurennus
  • Rasvaimu
  • Silmäluomien leikkaus

Näiden kustannukset voivat kuitenkin olla varsin suuria ja hyötyjen ja kulujen suhde kannattaa laskea hyvin tarkasti.

Hampaiden valkaisulla pääsee jo pitkälle

Turvallisin ja helpoin tapa parantaa omaa ulkonäköä on hampaiden valkaisu. Valkoiset hampaat ja kaunis hymy takaavat hyvän ensivaikutelman.

Mikä parasta, hampaiden valkaisun voi tehdä helposti kotona ja vieläpä kohtuullisen edullisesti: Hampaiden valkaisu kotona.

Plastiikkakirurgian avulla voi kohottaa omaa arvostustaan työympäristössä, koska ihmisen ulkonäkö vaikuttaa todella paljon asennoitumiseen. 
Aloita keskustelu!

Leave a reply

Omaraha.org
Logo
Shopping cart