Mikä on osamaksu? Opas osariin ja sen vaihtoehtoihin

Osamaksusopimukset ovat yleistyneet rahoitusvaihtoehtona hurjaa vauhtia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Aluksi osamaksulla ostettiin lähinnä kodin isompia elektroniikkatuotteita sekä kodinkoneita, mutta nykyään osamaksulla on mahdollista maksaa jopa vaatteita sekä alle 50 euron hintaisia ostoksia.

Osamaksukauppa on mennyt jopa niin pitkälle, että lemmikkieläimiä sekä esimerkiksi hevosia on mahdollista lunastaa itselleen osamaksulla. Osamaksusopimuksia tehdessä onkin hyvä miettiä, pystyykö todella lyhennyserät maksamaan, sillä pohjimmiltaan kyse on lainasta. Maksuhäiriömerkintöjä omaavat eivät pääsääntöisesti pysty osamaksusopimuksia tekemään.

Mitä tarkoittaa osamaksu?

Osamaksu on kertamaksun vastakohta. Yleisin tapa tehdä ostoksia on mennä kauppaan ja ostaa kyseinen tuote. Tällöin tuotteen omistajuus siirtyy ostajalle heti, ja kaupasta voi hyvillä mielin poistua ilman tulevia velvoitteita kauppaa kohtaan.

Osamaksulla tuote maksetaan osissa. Maksun suuruuden voi valita liikkeiden tarjoamista vaihtoehdoista, joita on useita, ja vaikuttaa voi niin osamaksujen suuruuteen kuin niiden määrään. Yleisimmin käytössä olevat osien määrät ovat kahdesta kolmeen isompaa osaa, tai kuukausittain lyhennettävä osuus esimerkiksi vuoden ajan.

Kertamaksusta poiketen useimmiten ostajalle siirtyy tuotteen käyttö- sekä hallintaoikeus, mutta ei omistusoikeutta. Omistusoikeus siirtyy ostajalle vasta, kun velka liikettä kohtaan tuotteesta on suoritettu kokonaan. Hieman harvinaisemmassa mallissa omistajuus siirtyy ostajalle heti, mutta myyjällä on oikeus lunastaa tuote takaisin mikäli lyhennyksiä ei sopimuksenmukaisesti hoideta.

Milloin myyjällä on oikeus ottaa tuote takaisin?

Myyjällä on oikeus ottaa tuote takaisin, mikäli maksu on viivästynyt 14 vuorokautta. Mikäli myyjä vastaanottaa maksun kahden viikon jälkeen, ei takaisinotto-oikeutta ole. Joustoa 14 vuorokauteen voidaan tehdä, mikäli ostajaosapuoli pystyy osoittamaan maksuesteen johtuvan sosiaalisista syistä, esimerkiksi sairaudesta tai äkillisestä taloudellisen tilanteen muutoksesta.
Kuluttajan suojana toimii osamaksukauppalaki, jonka mukaan myyjä voi vaatia tuotetta takaisin itselleen, mikäli kauppahinnasta on vähintään kymmenesosa suorittamatta, tai jos maksueriä on kaksi tai useampi jäljellä, vähintään kahdeskymmenesosa kauppahinnasta.Mikäli tuote osoittautuu virheelliseksi, voi ostajaosapuoli vaatia kaupan purkua, ja saada jo maksetut rahansa takaisin.

Vaihtoehtona joustoluotto

Jos osamaksu ei onnistu, tarjottu osari on liian kallis tai et muista syistä halua tehdä osamaksukauppaa, on vaihtoehtona tuiki tavallinen kulutusluotto. Tällainen joustoluotto -tyyppinen laina pitää hakea ennen kaupantekoa, mutta voit hakea sitovan lainatarjouksen ja jättää sen ottamatta, mikäli kauppa peruuntuu. Alta löydät parhaat vaihtoehdot n. 300 – 20 000€ luoton saamiseen.

Added to wishlistRemoved from wishlist 0
Omalaina – lainaa 50 000€ asti
Deal

Omalaina – lainaa 50 000€ asti

Omalainan kautta saat järkevimmän lainan jopa 10 vuoden maksuajalla 50 000€ asti. Hakeminen ei maksa mitään eikä sido mihinkään.

Kommentoi! 2 vuotta ago

50000

Added to wishlistRemoved from wishlist 0
Risicum Joustolaina – 5000€ asti
Deal

Risicum Joustolaina – 5000€ asti

Risicumilta saat heti 2050-5000€ suuruisen lainan 3 kuukauden - 4 vuoden takaisinmaksuajalla.

Kommentoi! 2 vuotta ago

5000

Added to wishlistRemoved from wishlist 0
Ostosraha – 400-10000€ lainaa
Deal

Ostosraha – 400-10000€ lainaa

Ostosrahaa saat 400-10 000€ jopa vartissa tilille. Maksuaika 1-6 vuotta valintasi mukaan.

Kommentoi! 2 vuotta ago

10000

Kannattaako osamaksulla ostaminen?

Pääsääntöisesti ei kannata, sillä osamaksulla ostaminen on aina kertamaksua kalliimpi vaihtoehto ostaa tuote. Kauppahinnan päälle lasketaan usein korko, sekä mahdollisesti tilinhoitomaksu, joka on useimmiten 5-10 euroa kuukaudessa. Kyse on siis lainaa lähellä olevasta sopimuksesta, joka perustuu vakuuteen, eli tuotteeseen. Kannattaa siis miettiä tarkoin haluaako ostaa osamaksulla, vai kerätä kauppahinnan verran rahaa kasaan, ja lunastaa tuote kertamaksulla.

Nykyään osamaksukaupan yleistyttyä huimasta, on moni joutunut taloudellisiin vaikeuksiin, ja saanut jopa maksuhäiriömerkinnän luottotietoihinsa hoitamattomista osamaksueristä. Tarkan markan vartija ostaa aina tuotteensa omalla rahallaan, ja pidättäytyy kaikista itsensä pitkäksi aikaa maksuvaateisiin sitovista sopimuksista. Hyvää kannattaa odottaa siihen asti, kunnes rahat tuotetta varten ovat kasassa.

Aloita keskustelu!

Kerro kokemuksia tai kommentoi