Melkeinpä jokainen maailman hallitus haluaa edistää talouden nousua lamasta. Kukaan ei toivo uutta lamaa heti 2008 kriisin perään ja G20 ryhmän tuorein tavoite onkin avittaa maailman ja länsimaiden talous uuteen nousuun. Kuitenkin OECD maiden työttömyys on juuttunut noin 46,5 miljoonaan henkilöön – luku on kasvanut 50% vuodesta 2007. Eikä kyse ole pelkästään tilapäisistä työttymyysjaksoista. Pitkittynyt työttömyys voi syödä mahdollisuuksia työllistyä tulevaisuudessa, mikä puolestaan johtaa enemmän tai vähemmän pysyvään työttömyyteen. Pitkittyneet työttömyys jaksot taas ovat omiaan lisäämään suhteellista työttömyyttä.
The ideas of economists and political philosophers, both when they are right and when they are wrong, are more powerful than is commonly understood. . . . Practical men, who believe themselves to be quite exempt from any intellectual influences, are usually the slaves of some defunct economist.
—English economist John Maynard Keynes (1883-1946)
Uuden laman kourissa valtiot reagoivat kuten parhaaksi nähtiin. Korkoja laskettiin, jotta investoinnit olisivat houkuttelevampia. Kaatuvia pankkeja tuettiin ja taloutta stimuloitiin lisäämällä valtion kulutusta. Toisaalta kriisi on saanut mm. EKP:n hylkäämään keskuspankin perinteisen roolin, valuutan tasapainon ylläpitämisen. Vuoden 2008 kriisin valossa kaikki kansantalouden teoriat ovat joutuneet kyseenalaisiksi, niin Keynsiläinen teoria kuin Friedmanin rationaaliseen kuluttajaan pohjaava ajattelu. On epäselvää tietävätkö edes kansantaloustieteilijät mitä tehdä, etenkin kun he ovat kaikki eri mieltä.
Ajatellaanpa vaikka valtion budjettia. Perinteinen Keynsiläinen malli olettaa, että suurempi valtiontalouden alijäämä stimuloi taloutta ja luo uusia työpaikkoja. Tällä hetkellä kuitenkin näyttäisi siltä, että valtion yli-innokas kuluttaminen lähinnä stimuloi uutta romahdusta. Periaatteessa Keynsiläinen malli on idioottivarma. Kun kuluttajat ja yritykset eivät syötä rahaa talouden rattaisiin, valtio ottaa kuluttajan roolin ja pehmentää laskua. Käytännössä valtion kuluttaminen saattaa kuitenkin aiheuttaa enemmän ongelmia kuin hyöytä. Valtion velan suhde bruttokansantuotteeseen on Ranskassa 92% ja Saksassa 82%. Suomessa vastaava luku on noin 40%.
Tämä tarkoittaa sitä, että suuren budjettivajeen hyödyt voivat kadota monella tavalla. Suuri velanotto valtion taholta voi nostaa korkoja mikä puolestaan pelottaa pois yksityiset sijoittajat. Jos kuluttajat menettävät uskonsa valtioon yksityinen kulutus vähenee ja toisaalta pankki kriisi voi synty siitä, että pankkien varallisuus – joka koostuu pitkälti valtion velasta – menettää huomattavasti arvoaan. Jotkut taloustieteilijät uskovatkin, että valtion budjetin kiristäminen saattaa stimuloida taloutta tehokkaammin kuin velan otto. Alberto Alesina ja Silvina Ardagna huomasivat, että valtion budjetin tiukentaminen lisäsi yksityistä kulutusta ja investointeja kunhan vain veroja ei nostettu.
Kuten Keynsiläinen ajattelu, myös monetaristinen taloustiede tuntuu olevan ongelmissa. Tämä teoria olettaa, että suuret valtion ”inejktiot” kuten EKP:n pankkien velan osto ja korkojen laskeminen johtaa lainantarjonnan lisääntymiseen, lisääntyneeseen kuluttamiseen ja huonossa tapauksessa myös inflaatioon. Yhdysvaltain keskuspankki on syöttänyt pankeille yli biljoona euroa viimeisen vuoden aikana eikä inflaatio ole juurikaan muuttunut, ja lainojen tarjonta taas on laskenut 200 miljardia.
Kuilu teorian ja käytännön välillä vaikuttaa pahaenteiseltä. Ensimmäinen reaktio vuoden 2008 kriisiin oli tiputtaa korkoja ja kasvattaa valtion velkaa, mutta korot ovat jo lähes nollassa eikä valtion velkaakaan enää voida juuri kasvattaa. Mitä tapahtuu jos vuoden 2008 kriisiä seuraa uusi romahdus?
Hienosti valittu tuo thumbnail tälle postille (etusivulla). Kuka tunnistaa :)?