Ensiasunnon ostajan opas

Suosittu ensiasunnon ostajan oppaamme on jälleen päivitetty ajantasalle.

Ensimmäinen vinkki: kilpailuta asuntolainasi!

Asuntokauppa on suurimmalle osalle elämän suurin sijoitus. Monet nuoret ovatkin huomanneet vuokra-asumisen järjettömyyden; maksan vuokraa vuokrantajalle, vaikka voisin maksaa sitä pankille lainanlyhennyksien muodossa eli itselleni, ja maksaa lainanlyhennyksen lisäksi kuukausittain ainoastaan yhtiövastiketta.

Omassa asunnossa asuminen ei yleensä olekaan sen kalliimpaa kuin vuokralla. Mahdollista on myös esimerkiksi kymmenen vuoden sisällä tienata rutkasti asunnon arvonnousun myötä.

Tutustu myös uuteen artikkeliimme asuntolainoista ja miten niillä on mahdollista säästää tuhansia euroja rahaa!

Ensiasuntoa ostaessa tuleekin olla erityisen tarkka, että hankkii kilpailukykyisen lainan sekä asunnon, joka ei menetä arvoaan.

Etua.fin avulla voit kilpailuttaa asuntolainan. Saat yhdellä hakemuksella monta tarjousta.

Ensiasunnon ostajan edut

Jos ensiasunnon ostaja on alle 40-vuotias, ei hänen tarvitse maksaa kauppasummasta 1,6% varainsiirtoveroa. Tämä pätee, mikäli ostaja ei ole aiemmin omistanut vähintään 50% asunnosta, asunto-osakkeesta tai vastaavasta. Puolisot voivat hyödyntää tätä ostamalla ensiasunnon 51%/49%. Kun asuntoa halutaan vaihtaa, voidaan käyttää toisen puolison ensiasunnon ostajan varainsiirtovero helpotus.

Alle 40-vuotias ensiasunnon ostaja saa vähentää ansiotulojen verotuksessa alijäämähyvityksenä 30 % asuntolainan koroista. Tämä on 2% enemmän kuin tavallisesti. Lähde: Asuntolaina.org – Ensiasunnon ostajan opas

Selvitä asumistarpeesi

Oma asumistarpeensa on hyvä kartoittaa vaikka asuntonäytöissä houkuttelisi heti käydä. Asunto on pitkäaikainen sijoitus, joten elämää on hyvä miettiä muutaman vuoden päähän. Onko jo perhettä, aikooko hankkia perhettä? Millaista asumismukavuutta haluaa? Lähiössä tai taajamissa asuminen on usein tilavampaa ja rauhallisempaa kuin kantakaupungissa, sekä ehdottomasti halvempaa, mutta mikäli nykyiset ja tulevat työpaikat ovat keskustassa, voivat elämiskustannukset nousta autonhankinnan, tai bussilippujen myötä, puhumattakaan siitä ajasta, jonka voisi muutoin auton ratissa takana istumisen, tai bussista maisemia tuijottamisen sijaan. Vaikka neliöhinnat kantakaupunkialueella ovat usein päätähuimaavat, voi loppuen lopuksi lähellä kaikkea asuminen tulla kauempana asumista halvemmmaksi. Kantakaupunkien asunnot eivät menetä arvoansa, päin vastoin, omistusasunnoilla voi tienata omaisuuksia.

Osta asunto nuorella iällä

Omistusasunnon hankkiminen nuorella iällä on kannatavampaa kuin odottaa vuosikausia pääomaa keräten.
Alle 40 vuotiaan ensiasunnonostajan ei tarvitse iäkkäämmistä poiketen maksaa varainsiirtoveroa, joka on 1.6% kauppasummasta. Ensiasunnon ostaja on henkilö, joka ei ole omista yli puolta jonkun huoneiston asunto-osakkeista.

Suuri etu alle 40 vuotiaalle ensiasunnon ostajelle on asuntolainan koron verovähennyskelpoisuus. Ansiotuloista onkin mahdollista vähentää alijäämähyvityksenä 30 % korosta.

Nuoren pariskunnan ei kannata ostaa ensimmäistä yhteistä asuntoa puoliksi, vaan esimerkiksi osuuksilla 49/51 , jolloin toisen puoliskon varainsiirtoveroedun voi käyttää seuraavan asunnon hankinnan yhteydessä.

Kiinteistövälittäjät ovat myynnin mestareita

0008333904T-565x849Kiinteistövälittäjien tienestit perustavat provisioon myydystä asunnosta, joten kaupankäyntitahto on kova. Huolellinen asunnonostaja vertailee ja harkitsee huolellisesti. Paikoilleen ei kuitenkaan pidä jäädä, koska kilpailu erityisesti kantakaupungin asunnoista on kova. Sanotaankin, että parhaat asunnot eivät ikinä päädy julkiseen myyntiin.

Mennessäsi näyttöön, mieti onko asunnon pohjaratkaisu sinulle toimiva, varustelutaso esimerkiksi keittiössä ja kylpyhuoneessa riittävä, sekä tarkista antenni- sekä puhelinkaapeleiden sijainnit, ja kuinka moneen huoneeseen niitä on vedetty.

Mikäli olet harkitsemassa vasta rakenteilla olevan asunnon ostoa, tarkista että kohde kuuluu rs-suojajärjestelmään, joka suojaa ostajaa mahdollisten rakennusvaiheiden ongelmien kanssa.

Etua.fin avulla voit kilpailuttaa asuntolainan. Saat yhdellä hakemuksella monta tarjousta.

Säästä tuhansia euroja kilpailuttamalla pankit

Vaivan näkeminen lainan hakemisessa tuo tuhansien eurojen säästöt. Asuntolaina kannattaa kilpailuttaa sen sijaan, että hakee lainansa pankista, jossa on aina asioinut. Asuntolainan korosta on mahdollista tinkiä kymmenys pois, joka tuo selviä säästöjä laina-aikana. Asuntolainojen koroissa marginaalia voi olla jopa 0,5-1,5%.

 

2 Comments
  1. Heippa ja kiitos tästä perustietopaketista, tuli sopivaan väliin! 🙂

    Tahtoisin kysäistä löytyisikö sinulta tietoa aiheesta, joka on ajatustasolla asunnonoston ainoa ’ongelma’. Olen kaavaillut n. 200t asuntolainaa avomieheni kanssa. Molemmat ovat luultavasti lähdössä opiskelemaan vuoden päästä syksyllä.

    Tuleeko valtio vastaan opiskelijan omistusasuntoprojektissa mitenkään? Käsitykseni mukaan opintotuen asumislisää ei tipu, jos asunto on muuta kuin vuokra-asunto. Entä sitten yleistä asumistukea? Tuntuu hölmöltä, että vain vuokra-asunnoissa asuvia avustettaisiin opiskelujen ajan..

  2. Et voi saada asumislisää, jos:
    – asut vanhempasi luona.

    – asut samassa asunnossa oman lapsesi tai puolisosi lapsen kanssa.

    – saat aikuiskoulutustukea tai muuta etuutta, jonka vuoksi et voi saada opintotukea.

    asut omistamassasi tai puolisosi omistamassa asunnossa. Puolisolla tarkoitetaan avio- tai avopuolisoa tai rekisteröidyn parisuhteen toista osapuolta. Samaa sukupuolta olevaa avopuolisoa ei kuitenkaan pidetä puolisona. Samassa asunnossa kahdestaan asuvat mies ja nainen katsotaan avopuolisoiksi, jos hakija ei toisin todista. Asunto katsotaan omistusasunnoksi, jos sinun, puolisosi tai teidän yhteenlaskettu omistusosuutenne asunnosta on vähintään puolet joko suoraan tai asunnon omistavan yhtiön tai kuolinpesän kautta.

    – sinulla on oikeus asua oppilaitoksesi asuntolassa maksuttomasti. Voit kuitenkin saada asumislisää, jos sinulla on tiettyjä erityisiä syitä, joiden takia et voi asua oppilaitoksen asuntolassa.

    – saat eläkkeensaajan asumistukilain (571/2007) mukaista asumistukea tai asut samassa asunnossa eläkkeensaajan asumistukilain mukaista asumistukea saavan puolisosi kanssa. Jos saat leskeneläkettä, voit valita, nostatko eläkkeensaajan asumistukea vai opintotuen asumislisää.

Leave a reply

Omaraha.org
Logo
Shopping cart