Maksullinen Balancion on oiva tapa seurata omaa kulutuskäyttäytymistään ja kehittää henkilökohtaista talouttansa. Yhdysvalloissa jo muutaman vuoden suurta suosiota saavuttanut Mint.com – palvelu on kopioitu Balancion-palvelun muodossa Suomeen, ja tulee todennäköisesti saavuttamaan suurta suosiota myös täällä pohjolassa, kunhan pankit suostuvat mukaan yhteistyöhön ja luovuttaman oman verkkopankkinsa rajapintoja Balancion-palvelulle.
Mikä on Balancion?
Balancion on tarkoitettu henkilökohtaisen talouden seurantaan, josta pystyy graafisessa muodossa seuraamaan omaa kulutustansa, velkoja, sekä luomaan itselleen esimerkiksi säästötavoitteita. Palvelu onkin vastaus pankkien toiminnoiltaan hyvin rajoittuneille, 90-luvun nettisivuilta näyttäville kankeille verkkopankeille.
Vaikka suomalaiset pankit olivat etunenässä viemässä palveluitaan henkilöstökustannussyistä verkkoon, ja Suomi olikin ensimmäisiä maita joissa verkossa maksaminen oli mahdollista, ovat kotimaiset pankit jämähtäneet 90-luvun lopun ja 2000-luvun alkuun. Verkkopankki soveltuukin huonosti oman taloutensa suunnitteluun, ja onkin suoranainen ihme että vasta nyt Balancion kaltainen palvelu on tullut markkinoille.
Palvelulla pystyy katsomaan ja hallitsemaan kaikkia omia tilejä, eikä tilien tarvitse olla samassa pankissa. Tulot ja menot voi nähdä niin pylväs- kuin ympyrädiagrammina. Balancion lisäksi luokittelee automaattisesti menot eri kategorioihin, joten vaikka palvelu ei kaikki maksutapahtumia tunnistakkaan, antaa Balancion riittävän kattavan kuvan siitä, kuinka iso osuus menoista on kulunut esimerkiksi päivittäistavaraostoksiin, liikkumiseen ja asumiseen. Erittäin hyödyllinen ominaisuus on myös seurata omien tulojensa ja menojensa kehitystä.
Ohjelma tallentaa suojatusti kaikki tilitapahtumat, joita verkkopankista löytyy keskimäärin kolmen vuoden ajalta, ja omaa tulojensa ja menojensa kehitystä sekä tilin kautta kulkeneita ja lähteneitä rahamääriä pystyy kätevästi seuraamaan. Talouden suunnitelu-ominaisuudella pystyy luomaan vuosibudjetin, jota voi valvoa reaaliaikaisesti.
Vuosibudjettiin voi budjetoida summia eri osa-alueille, kuten paljonko aikaa laittaa rahaa asumiseen, harrastuksiin, matkakuluihin, terveydenhoitoon tai vaikkapa lapsiin. Pieniä epäloogisuuksiakin palvelussa on, esimerkiks osai ostoksista jotka on tehty baareissa ja yökerhoissa ovat kategoriassa ”Ruoka ja päivittäistavarat”, vaikka niitä varten oma kategoriansa. Sivuilta näkee myös, paljonko on käyttänyt rahaa tupakkaan.
Ajatus on hyvä, vaikka toteutus vielä ontuu, sillä palvelu ei ilmeisesti tunnista kaikkia savukeostoksia, sillä päivittäin lähes askin polttavan savukekulut ovat vain 40 euroa vuoden ajalta. Hauskana kuriositeettina mainittakoon että palvelun kautta pystyy myös näkemään epämielyttäviä totuuksia, kuten kuinka paljon on maksanut sakkoja ja tarkastusmaksuja.
Vaarantaako Balancion pankkisalaisuuden?
Balancion tallentaa omille palvelimille ainoastaan tilitiedot, jotka ladataan verkkopankista ensimmäisellä käyttökerralla. Verkkopankkitunnuksia Balancion ei pysty tallentamaan, sillä kirjautuminen tapahtuu tupas-palvelun kautta suoraan pankin servereillä. Periaatteessa siis tietoturva on kunnossa, mutta toki tili- ja tilitapahtumien tallennus kolmannen osapuolen servereille voi huolettaa.
Balancionin tietoturvaa ylläpitää Nixu Oy, joka on tunnettu laadukkaista ja luotettavista tietoturvaratkaisuista. Salaus tapahtuu HTTPS-suojauksen kautta. Luottokorttitietoja palvelu ei tallenna. Ennen kuin alat käyttämään palvelua, varmista että pankkisi käyttöehtosopimukset sallivat verkkopankin käytön kolmanenn osapuolen ohjelmiston kautta. Tähän mennessä Osuuspankki on kieltänyt kolmansien osapuolten ohjelmistojen käytön verkkopankkipalveluissa.
Onko tämä palvelu oikeasti luotettava? Uskaltaako laittaa omat pankkitunnukset?