Lainaa jopa 50 000€ Lainara.fistä

Kuinka laatia avoin hakemus

Suomessa varsin vähän käytetty työnhaun muoto on avoin hakemus. Useissa maissa avoin hakemus varsin yleinen tapa etsiä työtä etenkin itseään eniten kiinnostavista yrityksistä ja toimialoista.

Avoin hakemus on vähän käytetty työnhaun muoto

Avoimella hakemuksella tarkoitetaan sitä, että työnhakija jättää hakemuksen ansioluettelon kera potentiaalisille työnantajille, vaikka niillä ei ole vapaita paikkoja auki sillä hetkellä. Toiveena on että työnantaja ottaa yhteyttä, mikäli kiinnostui työnhakijasta ja työpaikkoja vapautuu. Avoimessa hakemuksessa korostuukin oman ammattitaidon ja osaamisen markkinointi, sillä työnhakijalla voi olla useita eri ominaisuuksia ja taitoja jotka sopivat moniin yrityksestä löytyviin positioihin.

Monet yritykset myös mainostavat sivuillaan mahdollisuutta lähettää avoin hakemus. Tämä on yleistä erityisesti suurissa konserneissa sekä rekryfirmoissa, jossa eri toimenkuvia on paljon ja avoimet hakemukset auttavat työnantajaa löytämään oikeat ihmiset oikeille paikoille.

Kuinka laatia avoin hakemus?

Ennen avoimen hakemuksen laatimista kannattaa miettiä, minkä alan osaamista sekä koulutusta sinulla on ja mitkä yritykset toimialalta ovat kaikkein kiinnostavimpia. Yrityksestä, niiden tehtävästä ja toimialasta kannattaa ottaa selvää ja muotoilla jokaiseen eri yritykseen oma avoin hakemus, jossa korostaa sitä löytyvää osaamista, jota juuri he tarvitsevat. Paljon vientiä harjoittavaan yritykseen lähetettävässä hakemuksessa kannattaa korostaa kansainvälistä osaaamista sekä kielitaitoa, kun taas vahvan markkinasegmentin kotimaassa omaavaan yritykseen kannattaa painottaa tuntemusta kotimaisesta talouselämästä.

Avoimen työhakemuksen laatiminen

  • Voit käyttää samaa pohjaa kuin tavallista työhakemusta tehdessäsi, mutta kirjoita hakemus muotoon ”avoin työhakemus”
  • Liitä hakemukseen henkilötiedot, kiinnostus tiettyjä toimia, esimerkiksi ”asiakaspalvelutehtäviä” kohtaan. Liitä mukaan oma CV.

Näillä vinkeillä et jää kasvottomaksi työnhakijaksi

Mikäli yritys ei nettisivuilla ilmoita mahdollisuutta lähettää avointa hakemusta, kannattaa yritykseen soittaa, esitellä itsensä ja ilmoittaa halu lähettää avoin hakemus. On hyvä yrittää saada puhelimen toiseen päähän rekrytoinnista päättävä tai ainakin hänen sihteerinsä.  Mikäli kyseessä on liike, kahvila jne… Voi hyvän kuvan itsestään antaa marssimalla suoraan liikkeeseen ja toimittaa hakemus henkilökohtaisesti. Näin jäät varmasti mieleen etkä ole pelkkä kasvoton paperi muiden joukossa. Pyri kuitenkin antamaan hakemus henkilökohtaisesti rekrytoinnista päättävälle henkilölle, esimerkiksi ravintolapäällikölle tai ainakin vuorovastaavalle. Muista kuitenkin että esittelemällä asiasi viet myös heidän työaikaansa, joten pidä esittely lyhyenä ja ytimekkäänä.

  • Älä kysy vapaista työpaikoista vaan mainosta omaa osaamistasi ja sano että olet käytettävissä mikäli työpaikkoja tulee täytettäväksi.
  • Varmista että avoin hakemuksesi päätyy rekrytoinnista päättävälle henkilölle eikä rivityöntekijälle.
  • Ota selvää yrityksen toiminnasta ja räätälöi jokaiseen yritykseen oma avoin työhakemus. Markkinoi omaa osaamistasi ja kerro mitä voisit yritykselle tarjota. Älä pelkää kertoa omista vahvuuksistasi ja miksi juuri sinä olisit hyvä työntekijä yritykselle.
  • Osoita kiinnostusta yritystä ja sen liiketoimintaa kohtaan.
  • Älä laadi yleisluontoista hakemusta, jossa et osoita mielenkiintoa mitään tiettyä paikkaa kohden vaan korosta vahvuuksiasi ja kerro miksi olisit sopiva juuri johonkin tiettyyn tehtävään. Älä pelaa varmanpäälle hakemalla jättämmällä hakemuksen kaikkiin tulevaisuudessa vapautuviin yrityksen paikkoihin.

Aloita keskustelu!

Kerro kokemuksia tai kommentoi